Haalari #3

Posted: 7 tammikuun, 2013 in Neulomukset
Avainsanat:, , ,

Taas pitkä tauko, johtuen (taas) raskaudesta (jee!) ja tällä kertaa myös rasittavista vesivahinkosotkuista ja siitä seuranneesta tilapäisasumisesta. Jotain pientä on syntynyt tässä välissä, ehkä laitan niistä jotain takautuvasti. Mutta siis sense of completion, siitä tulee hyvä mieli! Saatiin vasta nyt raskauden loppupuolella tietää, että meille tulee tyttö. Epätietoisuudesta johtuen en tähän asti ole hänelle vielä tehnyt mitään vaatteita, mutta nyt on tietty ohjeita jonoksi asti… Olin juuri ehtinyt aloittaa meidän jo isolle pojalle hänen kolmatta villahaalariaan ja piti ryhdistäytyä kovasti että sain sen tehtyä valmiiksi ennen kuin aloitan mitään uutta. Hyvä että tuli tehtyä nyt, koska syksyllä tämä ei varmaan enää mahtuisikaan. Ohje on eri kuin edellisillä kerroilla, mutta tämäkin Dropsilta – tosin ilman kirjoneuletta. Vaihdoin myös lahkeen- ja hihansuiden sekä kauluksen joustinneuleeseen helmineuleen sijasta ja sovelsin vähän kaarrokekavennuksissa. Lankana Nalle, puikot 2½ ja koko 2v.

Töiden kuvaaminen on muuten mutkistunut viime kerroista, siis jos pojan pitää toimia mannekiinina. Vaihtoehtoja on kaksi: a) Äiti laittaa sulle tähän videon tai b) Näytä miten hypit sohvalla.

haalari1 haalari2 haalari3 haalari4

kommenttia
  1. coloradoauli sanoo:

    Olet kylla tosi taitava! Ihanat haalarit jotka pitavat selan/massun ja koko ihanan nuorenmiehen lampoisena!(Ja miten osaat neuloa napinlavetkin!!!) ❤

  2. chefmumba sanoo:

    Oi miten nopeasti sen saitkin lopulta valmiiksi. Aivan ihana ja niin kuin Auli sanoi, haalari on koko kehon lämmittäjä – eikä kiristä.

  3. elinarsku. sanoo:

    harmi kun täällä(kin) on kovin hiljaista, mutta Paljon Onnea! 😀 Ja kaunis haalari, oot kyllä taitava.

Jätä kommentti elinarsku. Peruuta vastaus