Aiemmin tehty villahaalari on jo jäänyt pieneksi, niinpä tein uuden ja isomman samalla ohjeella. Tällä kertaa lankana on kaksinkertainen Nalle, jota kului kuusi kerää. Pakkasta odotellessa…
Arkisto kohteelle marraskuu, 2011
Tämän tekeminen ei maksanut mitään, ei kestänyt kauaa, ja sen tekeminen oli pelkästään mukavaa.
1. Leikataan tukevasta pahvista sopivan kokoinen rinkula (joka on huomattavasti varsinaista kranssia sirompi)
2. Rypistetään sanomalehtipaperia löyhästi ja sidotaan mahdollisimman tasapaksusti kiinni pahvirinkulan toiselle puolelle, jolloin läpileikkaus näyttäisi puoliympyrältä.
3. Kerätään puolukanvarpuja n. ämpärillinen.
4. Asetellaan varpuja rinnakkain rinkulan ulkoreunasta sisäreunaan ja sidotaan varsien ympärille pari kierrosta villa- tms. karheaa lankaa. Sitten aloitetaan seuraava rivi varpuja niin, että äsken sidotut varret peittyvät jne.
5. Koristele haluamallasi tavalla, vaikka jouluisella nauhalla. Tai sitten totea, että on se kiva sellaisenaankin 🙂
Nähtäväksi jää, miten hyvin tällainen säilyy.
Meillä harrastetaan lämpöpusseja niin turvakaukalossa kuin rattaissakin. Niiden hienous on siinä, ettei pipon lisäksi pussiin tarvitse juurikaan muita ulkovaatteita. Kaula jää kuitenkin joskus vähän mietityttämään, niinpä päädyin neulomaan kaulurin. Ilmainen ohje löytyy Ravelrystä nimellä Simple Neck Warmer, joskin ohjeen koko on vauvalle vähän reilu (vähensin silmukoita).Tämä menee varmaan vielä ensi talvenakin 🙂