Mikä olisikaan amerikkalaisempaa kuin ehta tilkkutäkki? Vaihteeksi ihan perinteinen tällanen ilman mitään applikointia / painokuvia. Kankaiden sommittelussa on käytetty disappearing nine patch -tekniikkaa, joka on tosi näppärä – sillä saa helposti säännöllisen epäsäännöllisen lopputuloksen (kuulostaa fiksulta eikö).
Jännittävintä tällä kertaa oli kuitenkin free motion quilting!! Tekniikassa käytetään erityistä paininjalkaa, ja syöttäjät sekä tikin pituus kytketään kokonaan pois päältä. Tällöin liikutellaan ainoastaan kangasta ja luodaan vapaasti haluttua kuviota – tässä tapauksessa tuollaista kiemuraa. Koko peitto on tikattu yhdellä hyvin pitkällä, kolme puolaa kuluttaneella kiemuraisella viivalla 🙂 Paininjalan sain, kun otin yhteyttä ompelukonemaahantuojaan. Katson YouTubesta pari videota aiheeseen liittyen, ja ihan hyvin pärjäsi tavallisella ompelukoneella. Koneen työtason ympärille laitoin muutaman paksun kirjan, niin täkin sai levitettyä siihen paremmin. Muutama harjoitustilkku ensin ja sitten päätin ottaa itse peiton käsittelyyn. Sen olin muuten harsinut ensin n. 30 x 30 cm ristikkoon + reunat – riitti hyvin eikä tarvinnut sen kummemmin tikatessa tasoitella.
Peitto on mitoiltaan 105 x 140 cm ja tausta on samaa kangasta kuin reunuskin. Bindingiin eli tuohon reunustamiseen löytyi hyvä ohje täältä.
Ja mitä isompi peitto, sen vaikeampi siitä on saada kunnollista kuvaa!
Kyllä se talvi vielä tulee, saattepa nähdä! Ensimmäiseen talveen oli varauduttu niin hyvin omakätisillä neulomuksilla, että on iskenyt jo paniikki siitä, mahtuuko niistä mikään enää ensi talvena? Nyt meillä on sitten ainakin pipo ja tumput. Mallit olen kehittänyt itse. Pipo on neulottu Novitan Pehmo-Vauvalla (mainio lanka, oletteko nähneet missään aikoihin?) ja tumput 7veikalla. Sekä pipo että tumput on vuorattu pörröisellä polyamidikankaalla. Pipon vuoraaminen ja varsinkin noiden reunojen käänteleminen oli melkoista säätöä – onneksi kaikki hasardisaumat uppoavat siististi paksun kankaan uumeniin.
Nossu työstää 