ApinaDesign

Posted: joulukuu 19, 2010 in Ompelukset
Avainsanat:, , , ,

Pari kuukautta sitten piirtelin tällaisen apinan, ja mietin, mihin sitä voisi käyttää. Samalla oli tavoitteena tehdä täkki vauvalle, mutta yleensä toteutan täkit aina applikoimalla, ja tämä kuvio oli siihen vähän liian monimutkainen. Kirjonnastakaan en tykkää ja se nyt vasta suuritöistä onkin.

Sitten keksin, että voisinkin painaa apinakuvat tilkkuihin kangasväreillä. Niinpä ostin kahta tekstiiliväriä, valitsin kaksi eri hailakanväristä kangasta ja leikkasin tilkut valmiiksi, ja valmistin kaavan avulla sabluunan piiroheitinkalvosta. Käytin sabluunaa kumpaankin suuntaan, eli myös peilikuvana kuten seuraavista kuvista käy ilmi.

1. Ensin painoin kankaalle vaaleat värit ilman tarkkoja rajoja, paras ja tasaisin tulos tulee sienellä töpöttäen. Sienellä ei kannata vedellä kuin siveltimellä, ja värimäärä sienessä kannattaa pitää maltillisena - liika väri pääsee helposti sabluunan reunojen alle.


2. Sitten sabluuna pois, ja annetaan vaalean värin kuivua. Tein kaikki 16 tilkkua sarjassa, eli toistin ensin yhden työvaiheen jokaiseen, eikä sabluunaa tarvinnut siinä välissä putsailla kun oli varovainen. Paitsi tietenkin siinä vaiheessa, kun halusi käyttää sitä peilikuvana.

3. Työn ollessa riittävän kuiva sabluunaan liitetään kasvopalat rajaamaan värit siltä alueelta tarkemmin. Jaloissa ja hännässä päätin antaa värin liukua. Sitten sabluuna vaan huolellisesti takaisin kohdalleen.

4. Sitten tummempi väri kohdalleen.

5. Ja jännittävä hetki: sabluuna kokonaisuudessaan irti ja toivotaan, että ääriviivat eivät ole pahasti levinneet.

6. Lopuksi viimeistellään. Jos ääriviivoissa on epätasaisuuksia, voi niitä korjata pienellä siveltimellä. Kasvojen mustat yksityiskohdat tein ihan vaan kynällä, ja tietenkin täytin siveltimellä korvalehtiin jääneet rajat sabluunan jäljiltä.

Kun tilkut ovat kokonaan kuivuneet, ne silitetään tekstiiliväripakkauksen ohjeiden mukaan, jolloin kuvasta tulee kestävä. Sitten täkin voikin koota ihan fiiliksen mukaan. Itse tein siis 4×4 -mallisen neliönmuotoisen täkin (koko n. 90×90 cm), missä apinoita on ihan joka suuntaan. Tikkauksessa tein tarkoituksella vähän eri kokoisia kehyksiä kullekin tilkulle; olin nimittäin leikannut kangaspalat huolimattomasti, eivätkä kaikki kulmat osuneet yhtään kohdalleen. Ja tällä tikkauksella yritin luoda vähän optista harhaa, jotta epäkohta ei olisi ihan kamalan näkyvä. Pohjakankaaksi valitsin yksiväristä tummanruskeaa. Nyt on vauva sitten tältäkin osalta tervetullut 🙂

Mainokset
kommenttia
  1. siskot sanoo:

    Hurmaava!!
    Marja

  2. Merja sanoo:

    Siis mä en kestä. Tämä on niin ihana!!! Nyt insiproiduin ja haluan reveta taas painamaan pitkästä aikaa. Niin upea!!!!

  3. Laurana sanoo:

    Upeaa jälkeä taas kerran! Ihanan veikeät apinat ❤

  4. siskot sanoo:

    ihana, suloinen! haluun nähdä ihan kunnolla ku nyt vaan päästäis sinne.

    linda

  5. luesuvi sanoo:

    voi miten hieno!!

    Ansku

  6. Todella hieno design! Upeesti onnistunut!!

  7. elinarsku. sanoo:

    oumaigaad! ihana! tää on ihan apinafani!!!

  8. Veeruliiru sanoo:

    Kuin hieno!!! Ihana! Apinat on POP! =)

  9. ommu sanoo:

    Kerrassaan loistava niin ideana kuin toteutukseltaankin!

  10. Auli :) sanoo:

    Onpahan ihana tilkkutakki! Pirtsakka ja hauska ja silti niin tyylikkaan rauhallinen. (Ja toi tikkausidea pitaa varastaa! Mulla kun on tapana tehda erikokoisia nelioita, joitten kulmat ei koskaan osu yksiin…)

  11. […] kuinka hienon vauvanpeiton Nossu teki samaisesta kuvasta! Have a look what a lovely baby blanket Nossu created using this same […]

  12. maiju sanoo:

    Vau on magee peitto.

  13. […] artikkelit PyhävaatteitaPostimies (retro)PateTaas tytölle.ApinaDesignE niin kuin […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s