Kuutioita ja ihana pieni tyttö

Posted: tammikuu 18, 2009 in Scrapbooking

Inspiroidu-haaste # 38:

Valitse haastetta varten runsaasti erilaisia papereita – tällä kertaa pienetkin palat riittävät. Papereiden ei tarvitse olla samaa sarjaa, mutta yhtenäisen värimaailman saa helposti saman sarjan papereita käyttäen. Tee papereista kuution muotoisia palasia ja lado kuutiot sivulle haluamallasi tavalla. Selkeimmän lopputuloksen saat, kun järjestät kuutiot jonkinlaiseksi kokonaisuudeksi. Kuutioiden koolla tai määrällä ei ole väliä. Kuutioiden kulmat voi pyöristää, niihin voi liimata tarroja tai raaputtaa siirtokuvia. Kuutioihin voi kirjoittaa tekstiä tai niiden sisään voi piirtää. Osana paperikuutioista voi toimia myös valokuvien yksityiskohdat.

Haaste syntyi tällä kertaa vähän helpommin 🙂 Se vuoden paras kuva jäi toistaiseksi skräppäämättä albumiuupumuksen seurauksena, mutta tässä on monta ihanaa kuvaa vuodelta 2008. Kyseessä siis suloinen pikkutyttö, aivan kuin myös
Shys’n tämänkertaisessa työssä. Olin Lintsin luona askartelemassa, joten olosuhteet olivat huomattavasti suotuisammat. Lainasin hänen leimasimiaan (tuo bambi on kyllä pakko saada!) , ja myös kuviopaperit ja nauha löytyivät hänen varastostaan. Thanks! Värit ei tunnu jotenkin täsmäävän tässä valokuvassa, mutta sille en osaa hirveästi tehdä…

tilde2 tilde1

Mainokset
kommenttia
  1. Kaunis ja värimaailma hyvin onnistunut.

  2. lintsi sanoo:

    päätit sit maalata kuitenkin noi kirjaimet. vaaleanpunaisena ne näyttää kyllä tosi hyviltä! neliöiden asettelu on erinomainen. ihana sivu kaikenkaikkiaan! kai lähetit kuvan ruotsalaisille myös?

  3. Hemppa sanoo:

    Tosi kaunis kokonaisuus! Pinkit kirjaimet ja pinkki nauha näyttää ruskean kanssa hyvältä, mutta ei yhtään liian äklöltä. Usko mua, kyllä sä alat skräppääjä olla, ei tosta enää ole paluuta 🙂

  4. nossu sanoo:

    Amen to that. Rahanmeno on jo alkanut… ainakin mun päässä 🙂

  5. shys sanoo:

    Tilde on kyllä kanssa niin sulonen! mikä se on noissa pieniessä tytöissä… (ja vähän isommissakin)
    hieno sivu!
    ja nyt sut on koukutettu…

  6. baula sanoo:

    Kaunis sivu, ihana bambi ja oksa lintuineen.. Ja sulonen tyttönen 🙂

  7. Marita sanoo:

    Herkkä, kaunis sivu.

  8. Bridget sanoo:

    Todella kaunis värimaailma! Ja bambi on todella ihana.

  9. Ninarsku sanoo:

    kuinka kaunis sivu!

  10. ommu sanoo:

    Hahaa, olet koukussa! Onpa viehättävä sivu kaikkine yksityiskohtineen.

  11. päivi sanoo:

    voi jos siinä on bambi niin sen täytyy olla hieno:)
    ihanat värit ja suloisimmat kuvat<3

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s